Syyskausi 2020 käynnistyy

Aloitamme treenikauden tiistaina 18.8.2020, jolloin lajia aiemmin harrastaneet voivat tulla mukaan. Uusia harrastajia otamme mukaan 1.9.2020 alkaen, jolloin pidämme sekä taidokerhon että aikuisten ryhmän osalta esittelypäivän. Treeneissä edelleen hyvä muistaa hyvä käsihygienia sekä salille saavuttaessa että lähtiessä. Muistetaan myös hyvä yskimis-ja aivastamistapa omaan hihaan tai kainaloon. Lisäksi vältetään turhaa koskettelua. Hankimme treenisalille myös käsidesiä, jota saa käyttää. Treeneihin ei saa missään nimessä tulla, jos havaitsee pieniäkin oireita sairastumisesta. Ohessa mainokset uusille harrastajille.